Tooran osuus EMOR – Vayikra (3. Moos.) 21:1-24:23

Kumarra ja rukoile Elohimia. Sillä Jeshuan todistus on profetian henki.” Ilm. 19:10b

Shabbat shalom rakkaat!

Tullessamme lopun aikaan, olen kuullut Isän sanovan minulle tämän: ”On aivan liian paljon mielipiteitä”. Olemme todellakin ”mielipiteiden” ajassa.

Monissa television keskusteluohjelmissa on kyse siitä, että saadaan yhä enemmän ”eksperttejä” ja mielipiteitä omaavia ihmisiä, jotta katsojien ajatukset saadaan täytettyä loputtomilla teorioilla kaikesta! Mutta kysymykseni kuuluu, misssä ovat kaikki Korkeimmat Pyhät, jotka ovat täytetyt Profetian Hengellä? Ihmisen mielipiteen vastakohta on Jah:n (Jumalan) tahto ja Profetian Henki tuo ilmi Hänen tahtonsa. Se on Elävän Sanan Elävä Todistus, Jeshua! En todellakaan ole kiinnostunut omasta näkemyksestäni! Haluan palavasti tietää Jahven tahdon, mikä ero! Mutta humanismin henki on tunkeutunut yhteiskuntaan ja Jumalan kansa on siellä! Useimmat ihmiset ilmaisevat mielipiteensä asioista; vain harvat puhuvat Profetian Hengestä käsin! Surullisen kuuluisa hyvän ja pahantiedon puun tieto antaa vain niin paljon näkemyksiä ja mielipiteitä kuin on hedelmiä ja ne ovat ainoastaan epävarmuutta ja sekasortoa! Tätä kuvaa parhaiten Shakespearen hyvin tunnettu hahmo Hamlet kuuluisassa repliikissään; ”Ollako vai eikö olla, kas, siinäpä pulma!”

Muistamme myös sydäntä särkevän kohtauksen naisesta ruusun kanssa, kun hän nyppii irti terälehtiä sanoen ”Hän rakastaa, ei rakasta, hän rakastaa, hän EI rakasta!” Elohimin Sana sanoo meille, että lopun aikana tieto tulee kasvamaan (ei JHVHn tieto vaan hyvän ja pahantiedon puun tieto). Tiedon lisääntyminen ja kasvaminen tuo mukanaan myös mielipiteiden ja näkemysten lisääntymisen, joka puolestaan tuo sekasorron!

Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy. Daniel 12:4

Apostoli Paavali puhuu väärästä tiedosta ja varoittaa Timoteusta siitä!

Oi Timoteus, talleta se, mikä sinulle on uskottu, ja vältä tiedon nimellä kulkevan valhetiedon epäpyhiä ja tyhjiä puheita ja vastaväitteitä. 1. Tim. 6:20

Lisäksi hän varoitti Timoteusta niistä ihmisistä, joita viimeisinä päivinä (meidän 2000-luvun päivinä!) on. Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia. 2. Tim. 3:1-4

Nämä kamalat ihmiset ovat täynnä tietoa ja ajattelevat olevansa hyvin viisaita, koska tietävät niin paljon asioita! Tämä kirjoitusten jae kuvaa 2000-luvun yhteiskuntaamme niin täydellisesti!

Jotka aina ovat opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen. 2. Tim. 3:7

LUOJA VAI ”Big Bang” – alkuräjähdys?

TruthMinkä takia 2000-luvun ihmiset ovat niin täynnä näkemysiä, niin täynnä tietoa ja kuitenkin ovat niin KAUKANA totuudesta? Miksi sama maailman henki tunkeutuu niin moneen seurakuntaan ja synagogaan maailmanlaajuisesti? Siksi, että siellä ei PALVOTA ELOHIMIA (Jumalaa) vaan ennemmin heidän omien tarpeidensa ja hengellisten tietämysten mukaisesti luotua Jumalaa, mutta ei Luojaa.

He osaavat kyllä kloonata ihmisiä, mutta he eivät tiedä KUKA heidät loi!

Sillä jos he tietäisivät kuka ihmisen loi sen sijaan, että näkemyksiä riittää suuresta alkuräjähdyksestä ja uskonnosta nimeltä ”evoluutio”, hedän tulisi olla tilivelvollisia Hänelle! Kyllä, heidän tulisi KATUA ja PALATA Hänen luokseen, Hänen teilleen! Yhtäkkiä he eivätkään kykene sanomaan hyväksi sellaista, joka on pahaa, kuten haureus, homoseksuaalisuus, herjaus, kapina, noituus, saastaisuus, epäpuhtaus, epäjumalanpalvelus, uhkapelit, rakkaus mammonaan ja omavanhurskaus. Ja yhtäkkiä he ymmärtäisivät, että mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää! Samalla tavalla kun sinä kylvät tomaatin siemeniä, saat ainoastaan enemmän tomaatteja. Kun kylvät kapinaa, niität tuomiota. Jos kylvetään moraalittomuutta, niitetään ainoastaan kirouksia! (Lue 5. Moos. 28, hyvin valaiseva luku!) Hyvän ja pahantiedon puun tieto on saanut ihmiskunnan uskomaan, että Elohim ei ole absoluuttinen Jumala! Ikäänkuin Hän olisi ambivalentti (ristiriitainen), ”riippuu miltä kannalta katsot” tai ”kaikilla on mielipiteensä”, he sanovat. Iankaikkinen Sana kertoo meille, että JHVH EI ole kiinnostunut mielipiteistämme! Hän tietää, ettei ihminen voi pelastaa itseään vääryydestä, synnistä ja kuolemasta, joten Hän lähetti ainoan Poikansa pelastamaan ihmisen! Mitkään mielipiteet eivät voi sovittaa syntiä, vääryyttä, kapinaa, ylpeyttä, moraalittomuutta tai humanismin epäjumalanpalvelusta!

Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta JHVH heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme. Jes. 53:6

LITTEÄ VAI PYÖREÄ MAAILMA?

Flat or round earth?Hämmästyttävää kyllä keskiajalla tai pikemminkin pimeällä keskiajalla jokaisella oli mielipide maailmasta. Joidenkin mielestä se oli litteä tai tasainen, soikea, neliön mallinen ja he keksivät kaikenlaisia teorioita siitä kunnes Kristoffer Kolumbus tuli ja kiisti kaiken hölynpölyn PUHTAALLA Kaikkivaltiaan Sanalla ja todisti planeettamme PYÖREÄKSI! Kiitos Profetian Hengelle, joka toi valon Kristoffer Kolumbuksen tutkimuksille ja tänä päivänä MAAPALLO on ympäriinsä täynnä ihmisiä matkustamassa, purjehtimassa, lentämässä – jopa kuumailmapalloilla! Mutta ennen tätä ILMESTYSTÄ ihmiset väittivät typerien näkemystensä olevan OIKEITA!

Ei vaadi suurta ilmestystä jotta voi ymmärtää, että painovoimalaki on absoluuttinen, kiistämätön laki ja mikäli uhmaamme tyhmästi sitä hyppäämällä rakennuksen 10. kerroksesta alas, me aivan varmasti kuolemme! Samalla tavalla JAH:n (Jumala) TAHTO on absoluuttinen laki. Hän ei koskaan muuta tahtoansa ihmisten mielipiteiden vuoksi vaikka heillä olisi kuinka paljon tutkintoja! Hänen tahtonsa on Sanassaan mutta jotta tuntisimme sen, meidän tulee TUNTEA HÄNET HENKILÖKOHTAISESTI. Meidän on tultava Elohimin (Jumala) PALVOJIKSI, ja sitten Hänen Profetian Henkensä virtaa elämässämme ja tuo täydellisen tahtonsa ilmestyksen meidän henkeemme. Ja koska Profetian Henki on Jeshuan todistus, kaikki ne, joilla Henki työskentelee sisimmässään, tulevat tunnistamaan Jeshuan AINOAKSI tieksi ihmiskunnan pelastukselle ja lunastukselle, ensin juutalaiselle ja sitten kaikkialla kansakunnissa!

Jeshua sanoi hänelle: “Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Joh. 14:6

YeshuaKiistaton tosiasia; kyse ei ole mielipiteistä tai kenestäkään (juutalainen tai pakana) vaan ne, jotka valitsevat JHVH:n TUNTEMISEN kaikkien näkemysten ja mielipiteiden sijaan, löytävät Hänet! Kuka tahansa, joka nöyrtyy sydämessään sysäämään syrjään kaiken sen, jonka luulee tietävänsä, ja etsii ainoastaan TOTUUTTA (ei totuuksia!), tulee löytämään juutalaisen Messiaan Jeshuan. Ei ole kyse siitä mielipiteestä, syntyikö Hän Israelissa yli 2000 vuotta sitten ja että Hän täytti monia profetioita tulevasta Messiaasta, voidellusta kuninkuudesta ja lunastajasta. Kukaan muu ei koskaan täyttänyt profetioita, jotka Hänestä annettiin satoja vuodia, jopa tuhansia vuosia ENNEN Hänen ihmeellistä syntymäänsä!

Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas. Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä. Jes. 9:6,7

Lapsi, joka samalla on sekä mahtava Jumala että iankaikkinen Isä? Tähän sopii ainoastaan Jeshua ja tämä profetia annettiin juutalaiselle profeetta Jesajalle yli 500 vuotta ennen Jeshuan ihmeellistä syntymää, ja jota monet kutsuvat nimellä ”Jeesus”. Profeetta Jeremia, joka oli Profetian Hengen vaikutuksen alaisena, profetoi Uuden Liiton, joka annettaisiin juutalaisille, Israelin kansalle!

Katso, päivät tulevat, sanoo JHVH, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton; en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo JHVH. Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo JHVH: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Jer. 31:31-33

Tämä kirjoitettiin satoja vuosia ennenkuin Jeshua naulattiin roomalaisten toimesta ristille Jerusalemissa. Tässä ei ole kyse näkemyksistä, vaan TOTUUDESTA, jonka Profetian Henki toi esille.

Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen (Jeshua). Joh. 3:17-18

ISRAELIN ENNALLEENASETTAMISESSA EI OLE KYSE MIELIPITEISTÄ!

Samalla tavoin Elohimin tahto Israelin ennalleenasettamisen ja lunastuksen suhteen ei ole ”mielipideasia”. Hänen täydellinen tahtonsa on kirkkaasti mainittu Sanassaan, jotka vanhan liiton profeetat kirjoittivat Profetian hengen vaikutuksen alaisena TUHANSIA VUOSIA ennen Israelin valtion perustamista!

Kaukaa ilmestyy minulle JHVH: “Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta. Minä rakennan sinut jälleen, ja sinä tulet rakennetuksi, neitsyt Israel. Sinä kaunistat itsesi jälleen käsirummuillasi ja lähdet iloitsevaisten karkeloon. Sinä istutat jälleen viinitarhoja Samarian vuorille; ne, jotka istuttavat, saavat korjata hedelmätkin. Jer. 31:3-5

The Hills of SamariaSamarian vuoria kutsutaan tänä päivänä poliitikkojen toimesta ”Länsirannaksi”, mutta Kaikkivaltias Israelin Jumala kutsuu sitä edelleen ”Samarian vuoriksi”! Ja kuka tahansa, mistä tahansa kansakunnasta tai uskonnollista ryhmittymästä vastustaa Kaikkivaltiaan täydellistä tahtoa ennalleenasettaa Israel JÄLLEEN takaisin Luvattuun Maaahan, tulee löytämään itsensä tuomion laaksosta.

Astukaa esiin, te kansat, ja kuulkaa; te kansakunnat, tarkatkaa. 
Kuulkoon maa ja kaikki, mitä siinä on, maanpiiri ja kaikki, mikä siitä kasvaa. Sillä JHVH on vihastunut kaikkiin kansoihin ja kiivastunut kaikkiin heidän joukkoihinsa; hän on vihkinyt heidät tuhon omiksi, jättänyt heidät teurastettaviksi. Jes. 34:1-2

Miksi Hän on antanut kansakunnat teurastettavaksi? Miksi tuho?

Sillä Herralla on koston päivä, maksun vuosi Siionin asian puolesta. Jes. 34:8

Tämä ei ole minun ”mielipiteeni”; tämä on Hänen ikuinen profeetallinen Sanansa! YK voi keskustella asiasta ja ilmaista lausuntoja kaikkien kansojen edustajana, valitettavaa heille, mutta JHVHn täytyy tuomita jokainen ”mielipide”, joka on ristiriidassa Hänen Tahtonsa ja Sanansa kanssa. Hän on maailmankaikkeuden Hallitsija ja Hän ”määrää tahdin”.

Ihmisten mielipiteet eivät merkitse Hänelle yhtään MITÄÄN. Hän rakastaa meitä niin paljon, että Hänen oma Poikansa kuoli puolestamme, jotta saisimme elää, mutta Hän ei todellakaan kunnioita mielipiteitämme mistään! Hän kunnioittaa ainoastaan profeetallista Sanaansa! Se on selventävä ajatus, eikö niin? Meillä on VAPAA oma tahto olla eri mieltä Hänen kanssaan MUTTA jos olemme eri mieltä Hänen kanssaan, kärsimme siitä ikuisesti. Meillä on vapaus kapinoida aivan kuin Adam teki, mutta seuraukset olivat katastrofaaliset! ”Sanot: Tämä ei ole reilua? Tämä ei ole todellista demokratiaa!”

The Creator of Heaven and EarthOn aika herätä ihmiset! Taivaan ja maan Luoja, Sotajoukkojen Herra, JHVH Sebaot, Jeshua EI ole ”valittu presidentti”. Hän on universumin Kuningas! Kun saatana nousi Häntä vastaan, Hän heitti kaikista suojaavimman kerubin alas maan päälle!

Kun Adam teki syntiä Häntä vastaan, hänet heitettiin ulos Edenin puutarhasta!

Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa. Ilm. 12:9

2000 vuotisen kivuliaan ja tuskaisen maanpaon jälkeen, aikana jolloin heitä vainottiin kristillisyyden nimessä kaikkein epäinhimillisimmillä tavoilla, ja tänä päivänä islamin ja allahin nimessä, Israel tullaan asettamaan ennalleen TÄYSIN! Ja kaikki nuo kansat/ ihmiset, jotka vastustavat sitä tullaan tuhoamaan TÄYSIN! Onko tuo minun mielipiteeni? Ei, se on Hänen profeetallinen lupauksensa! Hänen toivomuksensa on, että KAIKKI KATUVAT ja tulevat tuntemaan Pojan TÄYSIN, juutalaisen messiaan, sekä RAKASTAMAAN ja TUKEMAAN Hänen perhettään, juutalaista kansaa, ISRAELIA!

Ja JHVH ottaa Juudan perintöosaksensa pyhässä maassa ja valitsee vielä Jerusalemin. Vaiti JHVHn edessä, kaikki liha! Sillä hän on noussut pyhästä asuinsijastansa. Sak. 2:12-13

Hän vaatii KAIKKEA oman näkemyksensä omaavaa humanismia hiljentymään Hänen profeetallisen tahtonsa edessä! On aika laittaa sivuun KAIKKI omat mielipiteemme, näkemyksemme ja KUUNNELLA ainoastaan Profetian Henkeä.

Siionin tähden minä en voi vaieta, ja Jerusalemin tähden en lepoa 
saa, ennenkuin sen vanhurskaus nousee kuin aamunkoi ja sen autuus kuin palava tulisoihtu. Jes. 62:1

Bishop Dominiquae & Rabbi BaruchMentorinne ja ystävänne Israelissa
Arkkipiispa Dominiquae ja rabbi Baruch Bierman

”Siionin tähden en voi vaieta” Jesaja 62:1

print-btn

TULE PARTNERIKSEMME

Bishop Dominiquae BiermanKutsumme teitä auttamaan meitä tämä Suuren Heräämisen edistämiseksi Amerikassa ja kaikkialla maailmassa. ”Kävelemme veden päällä” taloudellisesti jatkaaksemme TV-lähetyksiä. Miljoonat tulevat jatkuvasti kosketetuiksi! Haluamme jatkaa eteenpäin ja jopa aloittaa lähetykset myös espanjaksi. Rukouksillanne ja anteliailla uhreillanne on VALTAVAN SUURI VAIKUTUS! Te kylvätte PARHAIMPAAN mahdolliseen maaperään ja YHDESSÄ jaamme tämän sadonkorjuun ILON! Pyydän, että sitoudutte kuukausittaiseen lahjoitukseen, jokainen siemen on tärkeä!

Pyydän, että kysyt Abbalta(Isältä), mitä Hän haluaa sinun tekevän helpottaaksesi koko maailmaa kuulemaan Totuuden Israelista, Messiaan Juutalaisesta Identiteetistä ja todellisen ”Siionissa tehdyn” Evankeliumin. Tiedän, että Hän siunaa teidän kuuliaisuutenne mahtavasti!

Jos sinä todella kuuntelet Herran, sinun Jumalasi, ääntä, niin että noudatat tarkoin kaikkia hänen käskyjään, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, ja toimit niiden mukaan, niin Herra, sinun Jumalasi, korottaa sinut kaikkien maan päällä olevien kansojen yläpuolelle. Kaikki nämä siunaukset tulevat sinun osaksesi ja saavuttavat sinut. 5 Moos.28: 1, 2

ANTIKRISTUS PALJASTETAAN

Antichrist ExposedTILAA TÄNÄÄN!
Piispa Dominiquae Biermanin mitä tärkeimmät 6 CD:n sarja

ANTIKRISTUS PALJASTETAAN
Ilmestyskirjan luvun 12 Punaisen Lohikäärmeen voittaminen

Tilaa netin kautta paypalilla tai luottokortilla
tai laita sähköpostia os. [email protected]
tai soita meille USA 1(972)301-7078
SAATAVISSA VAIN ENGLANNIKSI

Voit seurata Piispa Dominiquaen julistusta seuraavilla kanavilla: TLN, KTLN,MCTV, WAXC TV, GEB Ameriva tai The Word Network viikottain. Katso lähetysajat ja muut tiedot: http://kad-esh.org/broadcasting-schedule

shabbat-sukkot-2016-fin

NYT SPREAKERISSA

SpreakerKutsumme teidät seuraamaan meitä Spreakerissä, kun Piispa Dominiquae opettaa Israelista, Uskon juutalaisista juurista ja jakaa Pyhän Hengen hänelle antamia profetaalisia sanoja.

NYT KAUPASSAMME:

Armon mantteli-lippuja ja bannereita
United Nations for Israel, lippuja, bannereita ja t-paitoja
NISSI Miracle (Ihme) Voiteluöljy 30 ml ja100 ml

www.kad-esh.org klikkaa SHOP

IGPM

IGPMKirjaudu IPGM: ään saadaksesi ajankohtaista tietoa Israelista ja ladataksesi ohjeita,miten rukoilla Israelin puolesta.

LIITY LOPUN AJAN ARMEIJAAN KAD-ESH MAP PALVELUTYÖN KAUTTA, OPISKELE GRM

Uskomme, että Israelia ja uskon juutalaisia juuria koskeva tietämättömyys täytyy karkottaa valon nopeudella! Siksi JHVH on antanut meille GRM:n, eli Maailmanlaajuisen (Global) herätyksen (Revival) MAP video Raamattukoulun, ”Israelista suoraan kotiisi”. Voit opiskella sen, voit istuttaa sen ja aloittaa Israel-raamattukoulun paikkakunnallasi ja palvelutyössäsi. www.grmbibleschool.com

Voit opiskella GRM:n myös suomen kielellä. Ota yhteyttä Suomen yhteyshenkilöön, Elisa Takalaan, puh. 045-2579802 , sähköposti [email protected] . Elisalta voit tilata myös Piispan ja Rabbin kirjoja suomeksi, samoin Piispan cd-äänitteitä.