7th May 2010  Iyar 22   5770
Torah Portion Behar-Bechukotai Lev 25:1-27:34    Haftarah  Jeremiah 16:19-17:14

 Join Bishop Dominiquae’s Fan Club

Watch Revival Cry Teaching now!

PALVELURAPORTTI SURINAMISTA

”Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä”.  (Luuk 21:28)

Sapatin rauhaa teille suuresti rakastetut:

Kun Islannin tulivuoren syöksemä tuhka aiheutti valtavaa sekasortoa ja useimmat Euroopan lentoyhtiöt olivat toimintakyvyttömiä, me onnistuimme Herran armosta matkustamaan Surinamiin Brasilian kautta. Matka oli pitempi ja tuli paljon kalliimmaksi  järjestäjille, mutta emme antaneet olosuhteiden estää meitä. Tulevina päivinä tulee olemaan paljon syitä, MIKSI Jumalan tahtoa ei maan päällä muka voisi toteuttaa, mutta yksikään niistä ei ole kestävä. Olemme astuneet keskelle lopun aikojen kauheita tapahtumia, joita Sana kuvaa, ja Herran Päivä on lähellä. Nyt on aika olla Hänelle KUULIAINEN ja mennä eteenpäin jopa vastoin kaikkia todennäköisyyksiä.

”Niin kauan kuin päivä on, tulee meidän tehdä hänen tekojansa, joka on minut lähettänyt; tulee yö, jolloin ei kukaan voi työtä tehdä”.  (Joh 9:4)

Olemme juuri palanneet voimalliselta palvelumatkaltamme, joka suuntautui Surinam-nimiseen maanpäälliseen paratiisiin. Surinam on maa Etelä-Amerikassa, joka oli alkuaan Hollannin siirtomaa ja on ollut itsenäinen vuodesta 1975. Vallitseva kieli maassa on hollanninsukuinen paikallinen murre, jota kutsutaan ”surinamilaiseksi”. Ihmismosaiikki muodostuu erityisen monimuotoisesta ihmiskirjosta, joka syntyy eurooppalaisten, afrikkalaisten, alkuperäisten amerikanintiaanien, indonesialaisten ja intialaisten yhdistelmästä, jossa on mukana vähän espanjalaisia ja jopa juutalaisia. Itse asiassa oli aika, jolloin Surinamin valkoihoisesta väestöstä 80 prosenttia oli juutalaisia. Espanjalaista juurta olevat portugalilaiset juutalaiset saapuivat Surinamiin 1600-luvulla pääteasemaansa Espanjan inkvisition vainojen johdosta, jotka alkoivat Toledossa, Espanjassa, vuonna 1492, kun Kristoffer Kolumbus ”purjehti yli sinisen valtameren”.

Rakas isäntämme ja ystävämme Piispa, tohtori Steve Maye kohteli meitä kuin kuninkaallisia ja piti varmaa huolta, että saimme syödä parhaissa ravintoloissa uskomattoman ihanaa ruokaa. Itse asiassa meihin vaikutti kaikkein eniten juuri maassa tarjotun ruoan valtavan hieno laatu. Ihmiset eivät kyllä kärsi nälkää Surinamissa! Kaikkialla on hedelmäpuita täynnä mahtavia trooppisia hedelmiä kuten kookospähkinäitä, papaijoita, mangoja ja kaikenlaatuisia muita, joita emme edes tunnistaneet. Kuka tahansa voi kiivetä noihin puihin ja poimia hedelmiä VAPAASTI! Kyllä, ja jopa pystyttää pieniä myyntipisteitä hedelmäkoreineen. Sanomattakin on selvä, että nautimme heidän mainioista ruoistaan viimeiseen palaan asti (Kosher-ruokaa tietenkin!)

Meillä oli etuoikeus palvella näitä ihania ihmisiä viiden päivän ja yön ajan ja nähdä heidän nöyryytensä ottaa vastaan Israelista tuleva juutalainen, joka saapui kaikkien Messiaaseen uskovien ”kotimaasta”. Piispa Steve oli valmistanut heidät ottamaan vastaan meidät ja meidän sanomamme parannuksen teosta, ennalleenpalautumisesta uskon juutalaisille juurille ja evankeliumille, joka on ”valmistettu Siionissa”. JHVH kirkasti Pyhän nimensä vuodattaen Totuuden Henkensä ja moni teki parannuksen. Me iloitsimme myös nähdessämme Pyhän Hengen ja Jahven pyhien enkelien parantavan monia väkijoukossa, joka kokoontui tilaisuuksiin illasta iltaan. Viimeisenä iltana väkimäärä oli miltei kaksinkertainen, sillä me esiinnyimme Piispa Steven televisio-ohjelmassa ”On Wings of Revival”, jossa hän ohjelmansa päänumerona haastatteli meitä aiheena Aabrahamin avain, joka perustuu 1. Mooseksen kirjan jakeeseen 12:3! Yksistään tässä viimeisessä kokouksessa oli monia, jotka pelastuivat ja/tai palasivat Yeshuan luo ja myös monia, jotka paranivat!

20 masennuksen vuotta hävisi hetkessä!

Kun Piispa Dominiquae Bierman koki hirveää surua hengessään, Herra puhui hänelle, että paikalla oli joku, joka oli aikeissa tehdä itsemurhan. Eräs nainen tuli lavalle ja Pyhä Henki kosketti häntä mahtavasti antaen omaa ”sähköshokkihoitoaan”.  Sen jälkeen nainen kertoi kuulijoille, että hän oli kärsinyt masennuksesta 20 vuotta! Olimme äärimmäisen iloisia nähdessämme, miten Pyhän Hengen voima paransi hänet ihmeellisesti, eikä vain häntä, vaan vapautti parantumisen hengen monille muille, jotka olivat kärsineet myös masennuksesta! Hallelujaa!

Pelastuminen ja parantuminen, molemmat samalla kertaa!

Piispa Steven vanhempi tytär Joy oli kutsunut erään toisen 23-vuotiaan naisen kokoukseen. Tämä ei ollut koskaan ollut mukana seurakunnan tilaisuudessa, eikä tuntenut Herraa. Kun Piispa Dominiquae kertoi tiedon sanat selkäongelmien paranemisesta, tämä nuori nainen juoksi lavalle todistamaan! Hän oli kärsinyt selkävammasta, joka oli aiheuttanut hänelle valtavaa tuskaa noin 12 tai 13 vuoden iästä lähtien, eli siis enemmän kuin kymmenen vuotta kipua! Hetkessä meidän mahtava Jumalamme VAPAUTTI hänet vammauttavasta kivusta ja pelasti myös hänen sielunsa.  Myöhemmin hänen ystävänsä Joy kertoi meille, että tämä oli itse asiassa hyvin ujo tyttö ja että hän ”luonnollisena itsenään” ei olisi koskaan juossut lavalle todistamaan! Mutta hän oli muuttunut, pelastunut ja parantunut silmänräpäyksessä! Ylistys olkoon JHVH:n ikuisesti!

Lohikäärmeen tappaminen

Rabbi Baruch saarnasi sunnuntai-aamuna suosikkiaiheestaan – naiset palvelutyössä! Hän sanoi Herran kertoneen hänelle, että hän tulisi tappamaan lohikäärmeen sinä aamuna. Ja vaikka Piispa Steve Maye oli hyvin kouluttanut ihmiset hyväksymään molemmat sekä miehet että naiset olemaan palvelutyön johtopaikoilla, silti monilla tulijoilla oli minkälainen uskonnollinen tausta kenelläkin ja ”lohikäärme” oli tarpeen tappaa! Samalla hetkellä kun Rabbi oli tulossa sanomansa kulminaatiokohtaan julistaen kuolemaa ”syrjinnän lohikäärmeelle, joka asettuu vastustamaan naisten palvelutyötä” tapahtui välikohtaus. Rakkaan veljemme Herrassa oli mentävä kokoussalin ulkopuolelle tappamaan käärmettä, joka sattumalta oli juuri kulkemassa paikalla. Mikä ajoitus ja mikä dramaattinen vaikutus tämän tärkeän sanoman puolesta! Kiitos sinulle Yeshua!

Ja Israel-kierros jatkuu Surinamissa

Ihanat isäntämme valmistivat erityisyllätyksen meille: matka juutalaiseen Savannaan Surinamissa. Se on paikka, johon portugalilaiset juutalaiset asettuivat asumaan ja siellä on ikivanha synagooga, johon mahtui koko 1600-hengen juutalaisyhteisö. Tämä matka oli erityisen merkityksellinen meille, koska se kertoo kipeän muiston Espanjan juutalaisista, jotka karkoitettiin Espanjasta. Siellä oli vanhoja hautoja, joihin oli kaiverrettu hebreankielistä tekstiä. Matkan osanottajat olivat kaikki samoja, jotka olivat olleet mukana kanssamme matkalla Israelissa viime elokuussa ja joita Piispa Dominiquae oli opastanut läpi Israelin viidentenäkymmenentenä syntymäpäivänään. On selvää, että Piispa Dominiquaen taidot olivat taas käytössä, kun hän tällä kertaa opasti Surinamissa ja selitti monia asioita juutalaisten haudoista ja synagoogasta nälkäisille ja janoisille kuulijoilleen. Odotamme suurta ryhmää Surinamista liittymään tulevan lokakuun matkaamme Israelissa ja Piispa Steve Maye tulee heidän kanssaan! Itse asiassa monet surinamilaiset ovat juutalaisia tai osittain juutalaisia! Baruch Haba Beshem Adonai!

Arvostettu veli ja palvelutyöntekijä koki uudistuksen ja muuttui!
Seuraavan todistuksen saimme sen jälkeen kun olimme jo lähteneet Surinamista.

”Me todella koemme eron YESHUAN nimessä. Kokouksen jälkeen tein työtä poistaen seurakunnan tiloista bannereita, joissa luki nimi ”Jeesus”. Siksi me rukoilemmekin, että Herra varustaisi meidät uusilla Yeshuan nimessä!!
Tiedoksenne, että olen jo muuttanut tämän vuoden ohjelmani, koska kaikkein korkein etuoikeuteni on tulla Siioniin tekemään parannusta kansani ja seurakuntani synneistä ja saamaan sen voitelun, johon Herra johdattaa. Me olemme nyt kokemassa sitä muutosta, jota olen rukoillut viime vuodesta lähtien!!

Surinam on lampaiden kansa!

”Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista”  (Matt 25:32)

Kun matkustamme kansakuntiin, syvin päämäärämme on vaikuttaa kansaan niin voimakkaasti, että siitä tulee lampaiden kansa.  Meillä oli etuoikeus palvella kristittyä veljeä, joka on ehdokkaana tulevissa vaaleissa Surinamissa.  Rukouksemme on, että Surinamin seuraava presidentti on hurskas ihminen JHVH:n silmissä ja että hän kehittää maalleen pyhän suhteen Israeliin perustamalla suurlähetystön Jerusalemiin ja toteuttamalla Raamatullista politiikkaa kaikin tavoin! Uskomme, että  1. Mooseksen kirjan 12:3 jakeessa tarkoitettu Aabrahamin avain määrittelee, tuleeko kansasta lammas vai vuohi, joista Matteuksen evankeliumin 25 luvussa puhutaan. Kansan asenne Israelia kohtaan on kaikkein keskeisin tekijä, kuten Piispa Dominiquaen profetaalisessa kirjassa ”Lammaskansat”  kuvataan. Menneisyydessä Surinam oli pakopaikka sekä rauhan ja vaurauden  satama monille juutalaisille, nykyään kuitenkin hallituksen on oikaistava  linjaansa ja otettava Jumalan Sana ja Raamatulliset periaatteet perusteeksi monissa kansaa koskevissa asioissa ja myös siinä, mitä tulee Israeliin. Me emme epäile, että kun nämä oikaisut tehdään, Surinam tulee olemaan oikealla tiellä tullakseen lammaskansaksi.

Piispa Steve Maye ja hänen seurakuntansa ”Uuden sukupolven Jumalan pasuuna” on varustanut väkensä suureen HERÄTYKSEEN, kun he aktiivisesti esittivät Roomalaiskirjeen sanaa:

”Heidän (juutalaisten) armoihin-ottamisensa (tunnustamisensa) on elämä kuolleista”  (Room 11.15)

Tietysti kaikki suuret heräämiset ja herätysliikkeet ovat syntyneet suurin kustannuksin ja on oltava valmiina kohtaamaan törmäys Pimeyden valtakunnan ja erityisesti korvausteologian demonin kanssa, sillä Euroopan kristillisyys valloitti Surinamin ja kaikki eurooppalainen kristillisyys on kyllästetty korvausteologialla. Kaikesta huolimatta ihmeitä tapahtuu yhä senkin jälkeen kun lähdimme ja kuten Piispa Dominiquae sanoi viimeisessä kokouksessa: ”Jahve (Jumala) ei luonut pelkuruutta ja kun eteenpäinmeno ottaa lujille, lujat menevät eteenpäin!” Me olemme varmat, että Jumalan Sana, joka lähti liikkeelle Surinamissa, ei tyhjänä palaja. Moni sai voimallisen kosketuksen aina siinä määrin, että heidän elämänsä muuttui täydellisesti. Ja me olemme iloisina ottaneet tämän kauniin kansan kutsun vastaan ”olla Surinamissa kuin toisessa kodissamme”. Isällä totisesti on huumorintajua, sillä kotona Israelissa perheemme kotitalon tavarat oli pakattu, koska meidän on muutettava, ja Surinamissa ollessamme emme vielä tienneet, mihin muuttaisimme! Oli todella suuri houkutus jäädä sinne!

Heikkoudessamme

”Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa”. Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen (Messiaan) voima asettuisi minuun asumaan”.  (2. Kor 12:9)

Matkalla Surinamiin Piispa Dominiquae koki itsensä hyvin heikoksi ja hänen sydämensä oli särkymäisillään, koska hänen oma poikansa Juval oli yhä sairaalassa kriittisessä tilassa mikä oli kestänyt yli 4 kuukautta ja hänen tyttärensä Adi kärsi paljon koettelemuksistaan, mainitsemattakaan siitä, että heidän kotinsa tavarat oli pakattu eikä ollut tietoa, mihin he muuttaisivat! Kaiken tämän lisäksi hän kärsi vaikeista oireista oikeassa jalassaan ja kirjaimellisesti lähti Israelista ontuen ja matkusti eri lentokenttien kautta 2 vuorokautta ontuen. Kuitenkin meidän heikkoudessamme HÄN tulee väkeväksi, ja todellakin jälleen kerran Hän osoitti sen, että kun me noudatamme Hänen tahtoaan astua eteenpäin uskossa, kun olosuhteet ovat kaikkein epämukavimmat, Hän tulee esiin SUURENA!  Meillä ei ole mitään epäilyä sen suhteen, että kun me pidämme huolta HÄNEN TALOSTAAN, Hän pitää huolta meidän talostamme ja perheestämme. Me olemme myös iloisia voidessamme ilmoittaa, että Piispan jalka parani toisena päivänä Surinamissa! Ylistetty olkoon Jahve!

Kiitos SINULLE!

”Siunaan niitä, jotka sinua siunaavat”   (1. Moos 12:3)

Kiitämme teitä kaikkia kaikista rukouksistanne, rakkaudestanne ja uhreistanne! Se olette TE uskolliset partnerimme, ystävämme ja rukosusoturimme, jotka teette mahdolliseksi, että me pystymme JATKAMAAN kutsumme täyttämistä viedäksemme Israelin ja Messiaamme YESHUAN  kansakuntiin ja tuodaksemme kansakunnat Israeliin. Jokainen pelastunut sielu, jokainen parantunut ihminen, jokainen vaikutettu hallitus luetaan hyväksesi myös SINUN tilillesi! Ja kun me työmme teimme, lähetämme sydämestämme kiitokset kauniille kansakunnista tulleiden vapaaehtoisten tiimille Eilatiin (Carlylle, Karinalle ja Bethille) johtajanaan pastori Phyllis Lines, joten kun me olimme saarnaamassa Surinamissa, he pakkasivat tavaroitamme Eilatissa! Palkitkoon Jahve teidät kaikki ääretömästi!  Piispa Steve, pastori Luneta, Joy, Kelisha ja rakkaat surinamilaiset pyhät Paramaribossa, kiitos siitä, että hoiditte meitä kuin kuninkaallisia! Kaipaamme teitä, kunnes näemme teidät taas Israelin kierroksellamme lokakuussa 2010! Shalom Ulehitraot!

”Siionin tähden en voi vaieta”    (Jesaja 62:1)
Ystävänne Israelissa
Rabbi Baruch ja Piispa Dominiquae Bierman



Register today to
GRM
Bible School
by correspondence or
study in Israel for 3month
www.globalrevivalmap.org

To join our Spiritual Alyah Tour of Israel from the USA on August of 2010 click here for info

To purchase the life changing books of Bishop Dominiquae Bierman click here
                                                                                                                                
Join us in the INTERNET with a Shabbat Message at 3 and 5pm English  http://www.radiojerusalen.com/

 
PARTNERSHIP WITH US!

Thank you for your love, partnership and support.

And I will bless those who bless you, And the one who curses you I will curse and in you all the families of the earth will be blessed. Genesis 12:3

You can send your offering via Bank transfer, paypal, credit card or Western Union.

For PayPal click here http://www.kad-esh.org/onetime.html

For credit card you can fax us your credit card details to Israel at +972-8-6330270 or call us at +972-52-3781553 or email karenmap@msn.com

For Western Union send to Baruch Bierman, PO Box 590, Jerusalem 91004, Israel.  Then  send us the 10 digit code and details that the western union was sent from

For bank Transfer email us at karenmap@msn.com and we will send you the details.

For  CHECK send it to Kad-Esh MAP Ministries, P.O. Box 8893, Fayetteville, AR  72703-8893

Contact Information Kad-Esh MAP Ministries
E-mail: karenmap@netvision.net.il      www.kad-esh.org
USA: PO. Box 8893, Fayetteville, AR  72703-8893
Israel: PO Box 590,  Jerusalem 91004, Israel
Phone +972 523 781 553,  Fax +972 8 633 0270

© Bishop Dr Dominiquae Bierman 2009 - Permission is granted (and we encourage you) to distribute these writings.  You may reprint in hard copy form, send to your e-mail lists and post them on your website.  You must not alter any writings and you must keep all the author information on the writings, including the following: Kad-Esh MAP Ministries, www.kad-esh.org. This copyright notice must also remain.  For all other permissions and enquires including publishing, please contact karenmap@netvision.net.il
*Note all scripture is from New American Standard Bible unless otherwise stated.