Reasonable Nice Guys

Järkeviä, mukavia ihmisiä

WBSpattikirje


Reasonable Nice Guys
Tooraosuus PINCHAS – Bamidbar (4. Moos.) 25:10-30:1 Haftarah: Jeremia 1:1-2:3

He vyöttivät säkit lanteilleen, panivat nuorat kaulaansa, tulivat Israelin kuninkaan luo ja sanoivat: ”Palvelijasi Benhadad sanoo: ’Anna minun jäädä henkiin.’” Kuningas Ahab kysyi: ”Vieläkö hän elää? Hän on minun veljeni. 1. Kun. 20:32 RK

Shabbat shalom, rakkaat ystävät

Viime aikoina minulla on ollut hengessäni tämä erityinen tarina, joka tapahtui Israelin kuninkaan Ahabin ja aramealaisten kuninkaan Ben-Hadadin välillä. Aramealaiset asuivat nykyisen Syyrian, Libanonin, Turkin ja Jordanian alueella. Aramealaisten kuningas Ben-Hadad oli yrittänyt tuhota Israelin, mutta JHVH antoi Ahabille voiton vastoin kaikkia odotuksia.

Myös israelilaiset katsastettiin ja muonitettiin, ja he lähtivät aramilaisia vastaan. Israelilaiset olivat leiriytyneinä heitä vastapäätä kuin kaksi pientä vuohilaumaa, mutta aramilaisia oli maan täydeltä. 1. Kun. 20:27 RK

Voitto oli niin murskaava, että pieni Israel onnistui surmaamaan 100 000 aramealaista yhdessä päivässä!

Reasonable Nice Guys

Joukot olivat leiriytyneinä vastakkain seitsemän päivän ajan. Seitsemäntenä päivänä syttyi taistelu, ja israelilaiset surmasivat aramilaisia satatuhatta jalkamiestä yhtenä päivänä. 1. Kun. 20:29 RK

Kuningas kuitenkin pakeni ja piiloutui, sillä hän pelkäsi suuresti Israelin kuningasta. Samalla tavalla Iranin uusi johtaja, kuolleen ajatollahin poika Haminai Mujtaba, on piileskellyt peläten Israelin ja Yhdysvaltojen Irania vastaan muodostamaa liittoutumaa sekä Shin Betiä (Israelin turvallisuuspalvelu).

Jäljelle jääneet pakenivat Afekin kaupunkiin, mutta sen muuri sortui näiden kahdenkymmenenseitsemäntuhannen miehen päälle. Myös Benhadad pakeni, hän tuli kaupunkiin ja siirtyi siellä piilopaikasta toiseen. 1. Kun. 20:30 RK

Hänellä oli kuitenkin muutamia teräviä neuvonantajia, jotka antoivat hänelle erinomaisia neuvoja. Tee sopimus Israelin kuninkaan kanssa – aivan kuten tekisit sopimuksen presidentti Trumpin kanssa – hän on mukava ja armollinen mies, hän rakastaa sopimuksia ja hän antaa sinun elää. Hän antaa sinun pahan ja julman hallintosi jatkua.

Reasonable Nice Guys

Benhadadin palvelijat sanoivat hänelle: ”Kuuntele nyt! Me olemme kuulleet, että Israelin kuningashuoneen kuninkaat ovat armollisia. Pankaamme säkit lanteillemme ja nuorat kaulaamme ja menkäämme Israelin kuninkaan luo. Ehkä hän säästää sinun henkesi.” 1. Kun. 20:31 RK

Niin he lähtivät tapaamaan kuningasta, joka oli tuhonnut heidän koko armeijansa – sitä kuningasta, jolle JHVH oli antanut murskaavan voiton vastoin kaikkia odotuksia.

He vyöttivät säkit lanteilleen, panivat nuorat kaulaansa, tulivat Israelin kuninkaan luo ja sanoivat: ”Palvelijasi Benhadad sanoo: ’Anna minun jäädä henkiin.’” Kuningas Ahab kysyi: ”Vieläkö hän elää? Hän on minun veljeni.” 1. Kun. 20:32 RK

Tämä Ben-Hadad oli niin paha ja julma, että hän oli jo ennen sitä sotaa, jossa hänet voitettiin, yrittänyt riistää kuninkaalta tämän vaimot, pojat ja aarteet.

Mutta sanansaattajat tulivat uudestaan ja sanoivat: ”Näin sanoo Benhadad: ’Minä lähetin sinulle sanan, että sinun on annettava minulle hopeasi ja kultasi, vaimosi ja lapsesi. Huomenna tähän aikaan minä siis lähetän palvelijani luoksesi tutkimaan palatsisi ja palvelijoittesi talot. Kaiken, mitä pidät kallisarvoisena, he ottavat haltuunsa ja vievät. 1. Kun. 20:5-6 RK

Sen jälkeen, kun JHVH oli suonut Israelille tämän mahtavan voiton, Ahab kutsui tätä samaa Ben-Hadadia veljekseen. Aivan samalla tavalla kuin presidentti Trump on kutsunut pahoja islamilaisia johtajia mukaviksi ja järkeviksi.

Iranin uudet neuvottelijat, jotka edustavat samaa julmaa hallintoa ”kohtuullinen”, ”järkevä”, ”erilaiset ihmiset”
Ahmad al-Sharaa (Syyria) ”mukava kaveri”, ”kovis”, ”vaikea menneisyys”

Kim Jong-un (Pohjois-Korea) ”erittäin hyvät suhteet”, avoimia uusille diplomaattisille toimenpiteille

Reasonable Nice Guys

Hyvien suhteiden ylläpitäminen ”järkevien, mukavien tyyppien” kanssa, jotka ovat armottomia joukkomurhaajia, on vakava virhe. He turvautuvat säännöllisesti kidutukseen ja raiskauksiin omaa kansaansa, vähemmistöjä, epäuskoisia ja vastustajiaan kohtaan. Liittoutuminen heidän kanssaan on liittoutuminen kuoleman kanssa.

Benhadad sanoi hänelle: ”Minä palautan sinulle kaupungit, jotka isäni otti sinun isältäsi. Laita itsellesi kauppakatuja Damaskokseen, niin kuin minun isäni laittoi Samariaan.” Ahab vastasi: ”Minä päästän sinut menemään tällä sopimuksella.” Hän teki liiton Benhadadin kanssa ja päästi hänet menemään. 1. Kun. 20:34 RK

Jokainen näistä julmista terroristihallintojen johtajista on nykyajan Ben-Hadad. Sopimusten tekeminen heidän kanssaan ei ole Israelin elävän Jumalan mieleen. Iranin hallinto olisi pitänyt kaataa, eikä sille olisi pitänyt antaa mahdollisuutta selviytyä ja palautua valtaan ”sopimuksen” avulla.

Aivan kuten Hän teki Ben-Hadadin tapauksessa, Hän sanoo myös tänään:

Profeetta sanoi kuninkaalle: ”Näin sanoo Adonai ’Koska sinä päästit käsistäsi miehen, jonka minä olin vihkinyt tuhon omaksi, vaaditaan sinun henkesi hänen hengestään ja sinun kansasi hänen kansastaan.’” Pahantuulisena ja vihoissaan Israelin kuningas lähti kotiinsa ja tuli Samariaan. 1 Kuninkaiden kirja 20:42-43

Tarinan lopputulos on se, että koko Israelin heimo (Pohjoinen kuningaskunta) joutui lopulta Aramin seuraajan Assyrian valtaan ja erotettiin liitosta.

Niin Adonai vihastui kovin Israeliin ja siirsi sen pois kasvojensa edestä. Jäljelle ei jäänyt muita kuin Juudan heimo yksin. 2. Kun. 17:18 RK

Reasonable Nice Guys

Nämä pahat liittoutumat ovat vaarallisia, ja Iranin paha hallinto on tänäkin päivänä sama paha hallinto kuin ennen sotaa. Tosin sillä on nyt koko maailman tuki, joka kutsuu Iranin Ajatollahia ”veljeksi” ja suutelee ja kättelee iranilaista valtuuskuntaa ylenpalttisesti.

Tulkaa siis järkiinne, kuninkaat! Ottakaa nuhteesta opiksenne, maan tuomarit! Palvelkaa Adonaita hänen pelossaan, iloitkaa ja vaviskaa. Suudelkaa Poikaa, ettei hän vihastuisi ettekä te suistuisi tieltä, sillä hänen vihansa syttyy äkkiä. Autuaita ovat kaikki, jotka häneen turvaavat. Psalmi 2:10-12 RK

Rukoilemme suurta armoa köyhälle iranilaiselle kansalle, joka uskoi Trumpin sanoihin: ”Apu on tulossa.” He eivät pahimmissa painajaisissaankaan osanneet kuvitella ”sopimusta”, joka jättäisi heidän julman hallintonsa voimaan. Ehkä nyt, kun Israel on yksin Jumalansa kanssa, Hän saattaa lähettää Israelin heidän avukseen. Me odotamme, rukoilemme ja katsomme, mitä tapahtuu.

Vastatkoon Adonai sinulle hädän päivänä, suojelkoon sinua Jaakobin Jumalan nimi. Lähettäköön hän sinulle avun pyhäköstä ja tukensa Siionista. Psalmi 20:2-3 RK
Israelilaiset mentorisi ja ystäväsi,

Arkkipiispa Dominiquae ja Rabbi Baruch Bierman

Archbishop Dominiquae and Rabbi Baruch Bierman

Exposing Haman, Amalek & Hamas

Tilaa kirja ”Exposing Haman, Amalek, and Hamas”

(“Haamanin, Amalekin ja Hamasin paljastaminen”) ja jaa se muiden kanssa

Tilaa nyt

Suomeksi: tulenastiat@gmail.com

Katso: Druusien tarina osa 4

YouTube Rumble

  • Shabbat Letter ads

    Rejoice in Jerusalem - Sukkot Israel Tour 2026

    Iloitkaa Jerusalemissa – Sukkot Israel – matka 2026

    23. syyskuuta – 5. lokakuuta 2026

    Vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon. Sillä katso, riemuksi minä luon Jerusalemin, iloksi sen kansan. Jes. 65:18 RK

    Tule mukaan missiomatkalle Israeliin tukemaan ja rakastamaan juutalaista kansaa rukouksin sekä käytännön teoin! Aloitamme Netanyasta, matkustamme Galileaan ja Golanille, Gazan raja-alueelle ja Suolamerelle, päättäen matkan jälleen Jerusalemiin.

    Rekisteröidy →

    Liity Yhdistyneet kansakunnat Israelin puolesta -liikkeen jäseneksi – juuri tällaista aikaa varten

    Liity jäseneksi →

    Lähetä kymmenykset ja lahjasi

    Archbishop with a plant

    Tuo elämä Israeliin!

    Pyydämme teitä istuttamaan hedelmäpuun 7. lokakuuta murhattujen israelilaisten muistoksi ja omien läheistenne muistoksi.

    Tuokaamme elämää kuolleista istuttamalla uusia puita, jotta Israel voi jatkaa elämäänsä ja lunastaa takaisin luvattua maata.

    Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten leikkaavat. Psalmi 126:5 RK

    Istuta puita Israelissa

    Tue hankkeitamme Israelissa

    Auta meitä tukemaan israelilaisia perheitä ja yhteisöjä, tuottamaan opetusohjelmia Siionista sekä istuttamaan puita pyhään maahan.

    Me olemme sinun tiimisi Israelissa.

    Tue Israelia

    (Valitse lahjoitusvaihtoehdoista ”Israel-projektit”)

    Tilaa YouTube-kanavamme

    Katso arkkipiispa Dominiquae Biermanin viimeisimmät lähetykset.

    YouTube kanavamme →

    Uusimmat päivitykset Israelista saat liittymällä Telegram-kanavalle.

    Telegram

    Rukoile ja julista Sanaa Israelin puolesta

    Rukouksia Israelin puolesta →

    GRM Bible Institute banner

    Opiskele Israelilaisessa GRM Raamattu-instituutissa

    GRM-Raamattuinstituutti johdattaa sinut 1. vuosisadan totuuteen. Löydät Siionissa tehdyn alkuperäisen evankeliumin, joka on vapauttanut monet.

    Opiskelijoiden todistuksia:

    Olin valtakunnallisen jengin kakkosmies, mutta JHVH:n ja GRM:n Raamattukoulun avulla olen alkanut irtisanoutua siitä 21 vuoden jäsenyyden jälkeen. Vihollinen on hyökännyt kimppuuni sen vuoksi. Hän tietää menettävänsä soturin, mutta taistelen nyt eri sotaa eri Mestarin puolesta. – J.M.

    Olin ennen hämmentynyt ja epävarma, koska en tiennyt, mitä uskoa. On niin monia erilaisia oppeja, jotka kaikki ovat toisiaan vastaan ja opettavat eri asioita. Nyt ymmärrän evankeliumia paremmin ja tunnen uskoni juuret. – E.P

    Olen ollut väärässä koko elämäni ajan, mutta nyt ymmärrän, mitä Jumala haluaa minulta! -R.D.

    Ilmoittaudu & aloita opintosi →

    *Täysimääräistä tai osittaista apurahaa voidaan hakea äärimmäisessä hädässä. Lähetä hakemuksesi osoitteeseen info@grmbibleschool.com ja perustele pyyntösi.

    Allekirjoita vetoomuksemme kieltää lailla julkinen hakaristien sekä natsien ja Hamasin lippujen esittäminen

    Allekirjoita →

    Tue MAP-vankilatyötämme

    Rabbi Baruch Biermanin aloittama MAP-vankilatyö on laajentunut nopeasti. Tuhannet opiskelevat GRM-raamattukoulua kaltereiden takana. Monet elämät ovat muuttuneet täysin!

    Tue tätä elämää muuttavaa palvelutyötä rukouksin ja lahjoituksin

    Lue lisää & tue vankilatyötämme →

    Vessels of Fire

    Lue vankiopiskelijoidemme hämmästyttäviä todistuksia
    Tulen astiat – Todistuksia kaltereiden takaa

    Tilaa kirja →

    Palvelutyömme & Materiaalimme

    Tutustu meihin →

    Kutsu juutalaiset apostolit palvelemaan kaupunkiisi ja kansakuntaasi.

    Lähetä sähköpostia osoitteeseen info@kad-esh.org

    Liity kansojen vanhurskaiden joukkoon

    Ryhdy erityiseksi kumppaniksemme sitoutumalla tukemaan UNIFY:ta vähintään 100 dollarin kuukausilahjoituksella. ”Kansakuntien vanhurskaiden” jäsenenä sinulla on pääsy ainutlaatuisiin verkkokokouksiin arkkipiispa Dominiquae Biermanin kanssa.

    Liity Kansakuntien vanhurskaiden jäseneksi →