Israelin 77. vuosipäivä

Tooraosuus ACHAREI MOT-KEDOSHIM – Vayikra (3. Moos.) 16:1-20:27 Haftarah: Aamos 9: 7-15
Siionin tähden en voi vaieta, Jerusalemin tähden en saa rauhaa, ennen kuin sen vanhurskaus nousee kuin kirkas valo ja sen pelastus kuin leimuava soihtu. Jes. 62:1 RK
Shabbat shalom, rakkaat!
Vuodesta 2020 lähtien Israel on ollut vastoinkäymisten ja vihamielisyyden vuoristoradassa aina COVID-19:n alusta, jolloin Israelista tuli maailman rokotetuin kansakunta, viimeaikaisiin jättimäisiin terroristipaloihin asti, jotka ovat yrittäneet polttaa maan ja sen kansan. Tämä on jatkunut 7. lokakuuta 2023 Hamasin hirmutekojen muodossa. Loputtomalta ovat myös vaikuttaneet sekä Rautamiekat-sota Hamasia vastaan Gazassa että Pohjoiset nuolet -sota Hizbollahia vastaan Libanonissa. Elämme edelleen Gazassa olevien panttivankiemme sydäntäsärkevän tilanteen keskellä, ja koimme Iranin kaksi hyökkäystä, joiden aikana Israeliin putosi 300 ballistista ohjusta sekä monia muita droneja ja ohjuksia. Lähes päivittäin, aina tähän päivään saakka, ovat sireenit lähettäneet miljoonia ihmisiä pommisuojiin Jemenin huthien rakettien tähden.

Israelilaiset kärsivät edelleen etelästä ja pohjoisesta evakuoitujen alueiden tuhoista ja Hizbollahin ja Hamasin tuhansien rakettien tuhoamista taloista ja maatiloista yrittäen elää, hengittää ja palauttaa elämänsä ennalleen.
Daavidin matkalaulu. Ellei Herra olisi ollut puolellamme – näin sanokoon Israel – ellei Herra olisi ollut puolellamme ihmisten noustessa meitä vastaan, he olisivat nielleet meidät elävältä, kun heidän vihansa syttyi meitä kohtaan. Ps. 124:1-3 RK
Tämän lisäksi tiedotusvälineissä, YK:ssa ja Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa (ICC) esiintyy jatkuvasti antisemitismiä ja antisionismia. Reserviläiset, jotka kutsutaan kerta toisensa jälkeen palvelukseen ja jotka jättävät vaimonsa ja lapsensa yksin, menettävät työpaikkansa, koulutuksensa ja yrityksensä. Lisäksi haasteenamme on monien perheiden sydänsurut ja noin 12 000 haavoittuneen sotilaan kuntouttamisen haaste, puhumattakaan miljoonien kärsimästä traumaperäisestä stressihäiriöstä, johtuen yöllisistä heräämisistä ja hakeutumisesta turvapaikkoihin aamun pikkutunneilla.
Tyttäreni ei esimerkiksi vieläkään uskalla käydä suihkussa ollessaan yksin talossa, ja sireenin ääni saa hänet juoksemaan suojaan. Hänen laillaan useimmat meistä olemme jatkuvassa valmiustilassa uutta hälytystä, uutta tragediaa tai uutta katastrofia silmällä pitäen.

Kaikkien näiden vaikeuksien lisäksi on vielä vasemmistoaktivistien viha pääministeriä, konservatiiveja ja uskonnollisia juutalaisia kohtaan. Ei riitä, että Gazassa on edelleen 59 panttivankia, sekä eläviä että kuolleita. He käyttävät koko panttivankitilannetta poliittisena korttina tuodakseen kansakuntaan levottomuutta, riitaa ja väkivaltaa. He sytyttävät renkaita tuleen, tukkivat pääteitä, ovat kapinallisia eivätkä kunnioita poliisia. He vaativat Netanjahun murhaa. He ahdistelivat hänen poikaansa Yairia ja tämän morsianta heidän kihlajaistilaisuutensa aikana. He vaativat antautumista, nöyryyttävät kansaa ja yrittävät nöyryyttää IDF-joukkoja. He jopa vaativat anarkiaa ja kapinaa kaikkia vaaleilla valittuja viranomaisia vastaan. He ovat vähemmistö, mutta he ovat saaneet liian monet israelilaiset harhautettua sanomisillaan. Heidän puoleltaan viha käy kuumana. Heidän rahoittajinaan toimii USAID ja ehkä jopa Iran, jonka tiedetään taistelevan Israelia vastaan sisältäpäin.
Ellei Herra olisi ollut puolellamme ihmisten noustessa meitä vastaan. Silloin vedet olisivat huuhtoneet meidät mukanaan, virta olisi tulvinut sielumme yli. Ps. 124:2,4 RK
Tämä on jälleen yksi rintama kahdeksan rintaman sodassa. Ja kuinka monta rintamaa vielä lisätään. Voiko Israel pysyä omillaan? Voiko se voittaa yksin? Ei tietenkään; ellei Jah olisi ollut sen kanssa, Israel olisi jo kauan sitten lakannut olemasta. Israel on merkki ja ihme selviytymisestä ja jopa kukoistamisesta armottomien vastoinkäymisten keskellä. Jumala käyttää ihmisiä täyttääkseen tarkoituksensa. Esimerkiksi viimeaikaisissa terroripaloissa muistopäivän ja 77. itsenäisyyspäivän aikana Hän käytti hyvin rohkeita palomiehiä. Hän käytti jopa muutamia kansakuntia, jotka tulivat tänne suurten sammutuskoneiden kanssa sammuttamaan paloa, muun muassa Kyprosta, Kroatiaa ja Italiaa.
Kiitetty olkoon Herra, joka ei antanut meitä heidän hampaittensa raadeltaviksi. Ps. 124:6 RK

Nyt Hän kutsuu sinua tulemaan ja asettamaan jalkasi tähän maahan, auttamaan, rukoilemaan, palvomaan ja lohduttamaan – seisomaan Israelin rinnalla sen ollessa väsynyt, pystymättä seisomaan omillaan. Vastaatko sinä kutsuun? Oletko mukana osoittamassa ihmeitä tekevää Jumalaa hänen maassaan hänen omalle kansalleen? Tuletko virkistämään Hänen uupunutta perintöosaansa Hänen läsnäolollaan sinussa? Nyt on aika tulla Israeliin ja olla läsnä sen ahdingon hetkellä. Historia tulee kirjaamaan sen muistiin; Jahin pyhät enkelit kirjaavat nimesi nimenhuudossa: Läsnä tai poissa.
Oletko läsnä henkilökohtaisesti, kun Israel tarvitsee sinua eniten? Oletko läsnä rukouksillasi ja taloudellisilla varoillasi?

Liitytkö seuraamme Sukkotina Ihmeiden Jumala, Pelastusoperaatio Israeliin -matkallemme?
Ja jos et pääse tulemaan, oletko valmis tukemaan sitä rukouksillasi ja varoillasi, jotta muut voivat päästä sinne ja jotta voimme käytännössä tulla tiiminä lohduttamaan, rohkaisemaan, istuttamaan lisää hedelmäpuita, ruokkimaan hädänalaisia, auttamaan sotilaita?
Toivon, että vastauksesi on ehdottomasti KYLLÄ!
Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin muukalainen, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alaston, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairaana, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoisena ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut muukalaisena ja otimme sinut luoksemme, tai alastomana ja vaatetimme sinut? Ja milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Niin Kuningas vastaa heille: ’Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’ Matt. 25:35-40 RK
Israelilaiset mentorisi ja ystäväsi,
Arkkipiispa Tri. Dominiquae ja Rabbi Baruch Bierman
Siionin tähden en voi vaieta. Jes. 62:1
Katso: Iloa surun keskellä, osa 3 – Iloitkaa pelastuksen Jumalasta!
- Shabbat Letter ads

Iloitkaa Jerusalemissa – Sukkot Israel – matka 2026
23. syyskuuta – 5. lokakuuta 2026
“Vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon. Sillä katso, riemuksi minä luon Jerusalemin, iloksi sen kansan. Jes. 65:18 RK
Tule mukaan missiomatkalle Israeliin tukemaan ja rakastamaan juutalaista kansaa rukouksin sekä käytännön teoin! Aloitamme Netanyasta, matkustamme Galileaan ja Golanille, Gazan raja-alueelle ja Suolamerelle, päättäen matkan jälleen Jerusalemiin.
Liity Yhdistyneet kansakunnat Israelin puolesta -liikkeen jäseneksi – juuri tällaista aikaa varten
Lähetä kymmenykset ja lahjasi
- Verkossa: https://kad-esh.org/fi/lahjoitukset/
- Lähetä sähköpostia info@kad-esh.org pankkitietoja varten

Tuo elämä Israeliin!
Pyydämme teitä istuttamaan hedelmäpuun 7. lokakuuta murhattujen israelilaisten muistoksi ja omien läheistenne muistoksi.
Tuokaamme elämää kuolleista istuttamalla uusia puita, jotta Israel voi jatkaa elämäänsä ja lunastaa takaisin luvattua maata.
Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten leikkaavat. Psalmi 126:5 RK
Tue hankkeitamme Israelissa
Auta meitä tukemaan israelilaisia perheitä ja yhteisöjä, tuottamaan opetusohjelmia Siionista sekä istuttamaan puita pyhään maahan.
Me olemme sinun tiimisi Israelissa.
(Valitse lahjoitusvaihtoehdoista ”Israel-projektit”)
Tilaa YouTube-kanavamme
Katso arkkipiispa Dominiquae Biermanin viimeisimmät lähetykset.
Uusimmat päivitykset Israelista saat liittymällä Telegram-kanavalle.
Rukoile ja julista Sanaa Israelin puolesta

Opiskele Israelilaisessa GRM Raamattu-instituutissa
GRM-Raamattuinstituutti johdattaa sinut 1. vuosisadan totuuteen. Löydät Siionissa tehdyn alkuperäisen evankeliumin, joka on vapauttanut monet.
Opiskelijoiden todistuksia:
Olin valtakunnallisen jengin kakkosmies, mutta JHVH:n ja GRM:n Raamattukoulun avulla olen alkanut irtisanoutua siitä 21 vuoden jäsenyyden jälkeen. Vihollinen on hyökännyt kimppuuni sen vuoksi. Hän tietää menettävänsä soturin, mutta taistelen nyt eri sotaa eri Mestarin puolesta. – J.M.
Olin ennen hämmentynyt ja epävarma, koska en tiennyt, mitä uskoa. On niin monia erilaisia oppeja, jotka kaikki ovat toisiaan vastaan ja opettavat eri asioita. Nyt ymmärrän evankeliumia paremmin ja tunnen uskoni juuret. – E.P
Olen ollut väärässä koko elämäni ajan, mutta nyt ymmärrän, mitä Jumala haluaa minulta! -R.D.
Ilmoittaudu & aloita opintosi →
*Täysimääräistä tai osittaista apurahaa voidaan hakea äärimmäisessä hädässä. Lähetä hakemuksesi osoitteeseen info@grmbibleschool.com ja perustele pyyntösi.
Allekirjoita vetoomuksemme kieltää lailla julkinen hakaristien sekä natsien ja Hamasin lippujen esittäminen
Tue MAP-vankilatyötämme
Rabbi Baruch Biermanin aloittama MAP-vankilatyö on laajentunut nopeasti. Tuhannet opiskelevat GRM-raamattukoulua kaltereiden takana. Monet elämät ovat muuttuneet täysin!
Tue tätä elämää muuttavaa palvelutyötä rukouksin ja lahjoituksin
Lue lisää & tue vankilatyötämme →

Lue vankiopiskelijoidemme hämmästyttäviä todistuksia
Tulen astiat – Todistuksia kaltereiden takaaPalvelutyömme & Materiaalimme
Kutsu juutalaiset apostolit palvelemaan kaupunkiisi ja kansakuntaasi.
Lähetä sähköpostia osoitteeseen info@kad-esh.org
Liity kansojen vanhurskaiden joukkoon
Ryhdy erityiseksi kumppaniksemme sitoutumalla tukemaan UNIFY:ta vähintään 100 dollarin kuukausilahjoituksella. ”Kansakuntien vanhurskaiden” jäsenenä sinulla on pääsy ainutlaatuisiin verkkokokouksiin arkkipiispa Dominiquae Biermanin kanssa.

