We remember

Me muistamme


We remember

UNIFY UUTISIA – Helmikuu 2022 / Shevat–Adar 1, 5782

Nauti uskollisten UNIFY-edustajien liikuttavista ja rohkaisevista raporteista kansakunnista!

Muistaen, kunnioittaen ja rakastaen juutalaista kansaa

Apostoli Sana Enroos, Ruotsi

Tammikuun 10. päivänä kävin Shoasta selvinneen Emerichin sisaren Elisabethin luona. Hän oli juuri täyttänyt 94 vuotta, joten juhlimme sitä yhdessä. Oli koskettavaa kuulla hänen elämästään sekä Ruotsissa että Israelissa, missä hän asui monta vuotta. Hän kertoi minulle, kuinka hänen koko perheensä kärsi antisemitismistä jo monta vuotta ennen Shoaa Unkarissa, jossa kristityt vainosivat ja kiusasivat juutalaisia monin tavoin. Se oli sydäntä särkevää!

Tammikuun 15. päivänä tapasimme Norjan tiimin Zoomin kautta. Saarnasin profeetallista sanomaa tälle ajalle rohkaisten, neuvoen ja haastaen ihmisiä vaeltamaan Siionissa tehdyn evankeliumin mukaan. Tapaaminen alkoi muistotanssilla ”Breath of Heaven (Henkäys taivaasta)” Justinin (Juval) muistoksi ja kiitokseksi arkkipiispa Dominiquae Biermanille kaikesta, mitä hän on ja mitä hän on antanut meille kaikille.

Joulukuun 31. päivä oli viimeinen kerta, kun kävin Shoasta selviytyneen 97-vuotiaan Emerich Rothin luona. Hän kuoli 22. tammikuuta 2022. Toimitin hänelle Challah-leipää useita kertoja viime kuukausien aikana sekä rukousliinan, kukkia ja herkkuja. Hän arvosti kaikkia kunnianosoituksiamme ja rakkauden tekojamme suuresti, ja ne avasivat hänen sydämensä vastaanottamaan Abban rakkauden. Viimeiset sanani hänelle olivat: “Jeshua rakastaa sinua! Rukoilemme puolestasi!” Hän otti viestin vastaan kyyneleet silmissään. Rukoilin hänen pelastuksensa puolesta useita kertoja tietäen, että hän pelastui. Rukouksessa Jah salli minun nähdä hänet taivaassa iloisena nuorena miehenä!

We remember

Kun kuulin hänen kuolleen, kävin hänen vaimonsa ja perheensä luona ottaen osaa suruun, kukkien ja kynttilöiden kanssa. Se oli niin kaunis Ruachin täyttämä hetki, kun itkimme yhdessä ja muistelimme häntä. Emerichin vaimo alkoi puhua taivaasta, vaikka hän ei ole uudestisyntynyt uskova. Yhtäkkiä hän kysyi minulta, onko minulla yhteyttä taivaaseen. Vastasin: “Kyllä, minulla on.” Hän halusi kuulla, olinko kuullut jotain Emerichistä. Kerroin hänelle, että näin Emerichin iloisena, nuorena ja pelastettuna taivaassa, ja se kosketti häntä paljon ja antoi hänelle iloa ja toivoa. Jah oli vahvasti läsnä!

Emerich haudattiin 27. tammikuuta, Shoan muistopäivänä, samaan aikaan kun teimme Shoan muistopäivä-missiotamme. Jahin (Jumalan) sormi oli kaiken yllä!

Meillä oli jälleen 1200 kynttilää tässä Shoan muistopäivä-missiossa, kuten edellisessäkin missiossa Hanukan aikaan. Olimme kymmenen vanhurskasta sytyttämässä kynttilöitä juutalaisten haudoilla. Tämän hyvityksenteon tarkoituksena oli kunnioittaa ja siunata juutalaisia, ja teimme parannusta kristittyjen tekemistä synneistä juutalaisia kohtaan. Jälleen muistimme myös heidän nimensä ja kunnioitimme heidän muistojaan.

We remember

Sapattiateria Oulussa ja palvelemassa hautajaisissa

Pastori Terhi Laine, Suomi

Mirjamin kotiin Ouluun saapui yhdeksän vierasta hänen kotonaan järjestetylle ensimmäiselle sapatti-illalliselle. Neljälle heistä se oli heidän elämänsä ensimmäinen sapattiateria. He lukivat sapattikirjeen ja puhuivat siitä. Hallelujah! Kerran kuukaudessa pieni ryhmä kokoontuu Ouluun keskustelemaan ja jakamaan heprealaisten uskon juurien ennalleen asettamisesta, sekä rukoilemaan ja rohkaisemaan toisiaan.

Pastori Terhi Laine palveli ensimmäistä kertaa hautajaisissa, kun Tulen Astiat -tiimiläisen Eijan puoliso Rauno haudattiin. Pyhän Hengen läsnäolo oli vahva pienen saattojoukon keskuudessa. Ylistimme ja kiitimme Jumalaa Hänen uskollisuudestaan. Hän suoritti hyvän työnsä päätökseen Raunossa, tämän oppiessa tuntemaan Jeshuan. Jahin lohdutusta Eijalle!

Sillä elämä on minulle Messias, ja kuolema on voitto. Filippiläiskirje 1:21

Pohjois-Suomessa Kolarissa Lohjelmien perhe tapasi uskovan naapurinsa. Hän oli kyllästynyt jouluun, ja he jakoivat mielipiteitä monista asioista. Tämä mies lukee nyt sapattikirjeitä ja on ollut muutamana sapattina yhdessä Lohjelmin perheen kanssa. Jahve tekee työtään. Hän valmistelee uusia astioita jaloa käyttöä varten!

We remember

Osallistuminen Shoan Muistopäivä -tapahtumaan – Yhden päivän tapahtuma

Eicha Lohmus, Eesti

Osallistuimme kansainväliseen holokaustin (Shoa) muistopäivään 27. tammikuuta. Tilaisuus pidettiin hautausmaalla, jossa siellä murhatuille Viron juutalaisille omistettiin uusi muistokivi, jota käytettiin sodan aikana panssarintorjuntaojana.

Tapahtumaa isännöivät Eestin juutalaisyhteisö ja Eestin hallitus. Eestin presidentti osallistui puheenvuorolla ja tunnusti Saksan natsien ja Eestin poliisin yhteistyössä tekemät rikokset juutalaisia vastaan Eestissä.

Hautausmaalla järjestetyn muistoseremonian jälkeen Eestin juutalaisyhteisö oli kutsuttu kaikkien toisessa maailmansodassa vuosina 1041-1945 murhatuille Eestin juutalaisille omistetun näyttelyn avajaisiin. Myöhemmin kokoonnuimme pieneen kahvilaan. Minulla oli tilaisuus puhua ihmisten ja IHRA:n (International Holocaust Remembrance Alliance) Eestin delegaation kanssa ja vaihtaa käyntikortteja (korttini Eestin UNIFY- edustajana).

Eestin uusi UNIFY-ryhmä etenee erittäin hyvin ja nälkä kasvaa. Kaikki tapaamisemme ovat täynnä iloa Ruach HaKodeshissa, palvontaa ja Jahin Sanaa.

We remember

Uusi seurakunta on syntynyt!

D’vorah Cheung, Kiina

Todistuksia vapautumisesta ja paranemisesta on runsaasti Hongkongissa. Eräs nainen osti Identiteettivarkaus -kirjan, ja hän vapautui mielisairaudesta ja hänelle määrätyistä lääkkeistä. Toisella naisella oli kuulo-ongelmia, ja hän parani sapattikokouksessa Jeshuan nimessä. Hänen kuulonsa parani 20 %:sta 95 %:iin!

Uusi messiaaninen seurakunta on aloitettu tammikuussa! Kokoonnumme kauppakeskuksen yhteydessä olevassa tilassa. Keräsimme ensihedelmien uhrin Kad-Esh MAP -palvelutyölle. Samana iltana hallitus ilmoitti, että uskonnollinen toiminta voi jatkua kirkoissa ja synagogissa erittäin tiukan valvontakauden jälkeen, joka johtui omikronviruksen leviämisen vuoksi.

Yövartiot jatkuvat

Yutong Tagawa, Japani

Joka ilta kokoonnumme Taiwanin rukousryhmän kanssa esirukoukseen Israelin, Kad-Esh MAP -palvelutyön ja UNIFY:n puolesta. Jatkamme Lammaskansat -kirjan kääntämistä ja oikolukua. Lohduttakoon Jahve arkkipiispa Dominiquaea, Imaamme (äitiämme), rakkaudellaan ja armollaan.

We remember

Parantumista ja vapautumista

Pastori Dawid Yosef Lee, Malesia

Olemme tehneet parannuksen tekoja kiinalaisten puolesta maailmanlaajuisesti “Punaisen lohikäärmeen” palvomisesta Luojamme Elohimin sijasta. Kiinalaiset viettivät kiinalaista uutta vuotta 1. helmikuuta; se ei raamatullisen kalenterin mukainen, vaan on ihmisen tekemä juhla.

Kokoonnuimme 29. tammikuuta 2022 katumuksen tekoon Zoomin kautta Taiwanin, Japanin, Kiinan, Hongkongin ja Malesian tiimien kanssa. Ylistys JAHVELLE!

Meillä oli vapautussessio malesialaisen Cornelius Ween, kiinalaisen Peng Chun Huan ja taiwanilaisen Tsai Chia Chenin kanssa. Se meni hyvin JHVH:n ja Hänen Poikansa Jeshuan läsnäolon ja armon ansiosta.

We remember

Hyvitysuhri

Pastori Cesar Silva, Meksiko

Fabiola Reyna antoi hyvitysuhrin 8.12.2021 uuden viisuminsa puolesta, joka oli monta, monta kuukautta myöhässä. Muutaman päivän sisällä hän sai tiedon, että hänen viisuminsa oli valmis noudettavaksi. Ylistys Jahille!

Teimme kaksi profeetallista tekoa useissa Nuevo Leonin osavaltion kaupungeissa. Uskomme, että Siionissa tehty evankeliumi leviää näihin kaupunkeihin.

Israelin ikuisen Elohimin runsaat siunaukset Arkkipiispa Dominiquae ja Rabbi Baruch Biermanille sekä koko UNIFY-palvelutyölle kaikkialla maailmassa!

We remember

Shoan muistopäivä & uusi yhteys

Pastori Hanne Hansen, Norja

Osallistuin kaupunkimme synagogan järjestämään Shoan (holokaustin) muistopäivän tilaisuuteen. Autoin kynttilöiden sytyttämisessä. Jokaiselle Shoan aikana tapetulle synagogaan kuuluneelle juutalaiselle jäsenelle oli yksi kynttilä. Ne asetettiin synagogamme jäsenen Julius Paltielin muistopaikalle, joka ihmeen kaupalla selvisi kuoleman leireistä ja on tehnyt merkittävää työtä kertoessaan Shoasta tuhansille koululaisille aina 1970-luvulta vuoteen 2008 asti, jolloin hän kuoli.

Meillä oli sapattikokous kaikille Kad-Esh MAP:iin ja UNIFY:han liittyneille ihmisille Norjassa. Aloitimme syömällä sapatti-illallisen yhdessä, ja sitten meillä oli ylistystä ja rukousta. Opetimme kolmannen päivän heräämisestä, Lammaskansoista ja UNIFY:sta. Apostoli Sana Enroos ja hänen varaedustajansa Marie (Ruotsista) opettivat ja jakoivat Zoomin kautta, mitä he olivat saaneet JHVH:lta. Se oli voimakas ja voideltu opetus, joka vahvisti sen, mitä JAH tekee meidän ja kansojemme keskuudessa. Tunsimme yhteyttä meidän kaikkien, ruotsalaisten ja norjalaisten välillä. Hyvin rohkaisevaa! Päätimme pitää Zoom-tapaamisia säännöllisesti. Yhteys ja ystävyys sapattikokouksessa oli niin kaunista, että emme halunneet lopettaa – olimme ajoittaneet sen päättyvän noin klo 18.00, mutta kukaan ei halunnut lähteä, joten kokoontuminen päättyi sen sijaan klo 22.00!

Jaan Facebookissa suurimman osan Arkkipiispan Facebook-sivun viesteistä, sekä henkilökohtaisella sivullani että “Awake Norway (Herää Norja)” -nimisellä sivulla, jossa on 65 jäsentä.

Periksiantamaton rukous voitti Covidin

Pastori Sonia Gotelli, Peru

Kaikki Kad-Esh MAP:in jäsenet ja AGIMAP:n (espanjalaisen GRM-raamattukoulun) oppilaat ottavat osaa Apostoli Dominiquaen ja Rabbi Biermanin suruun heidän menetettyään rakkaan poikansa, Justinin. Liityimme rukousketjuun rukoilemaan rakkaiden johtajiemme ja heidän Israelin matkansa puolesta, ja lähetimme uhrilahjan matkakuluja varten. Jatkamme myös AGIMAP:in valmistuneiden opiskelijoiden uhrilahjojen lähettämistä uuden albumin tekoa varten. Odotamme kovasti myös espanjankielisiä kappaleita!

Useilla jäsenillä on ollut Covid, mutta IMA BAT AMI -ryhmä kokee jatkuvasti ihmeitä kestävien rukoustensa ja apostolimme kirjojen tutkimisen ansiosta. Johtaja kertoi, että kun hän tunsi olonsa sairaaksi ja oli peloissaan, hän alkoi kiihkeästi rukoilla ja muisti, että apot0li Dominiquae antoi meille manuaalin COVID:ia vastaan. Hän muisti myös, että kyseessä on hengellinen taistelu, ei vain fyysinen. Vähitellen hän alkoi tuntea olonsa paremmaksi.

Jatkamme Apostolin sanomien lähettämistä viikoittain TV La Luzin ja Radio Pacificon kautta ja osallistumme viikottaisiin keskiyön rukousvartioihin.

Juudan Leijonan armeija nousee!

Perach Serena Yang, Taiwan

Kiinankieliset Malesiasta, Kiinasta, Hongkongista, Japanista, Taiwanista ja Yhdysvalloista katuivat kiinalaisten esi-isiemme puolesta ja omasta puolestamme “Punaisen lohikäärmeen” palvomisesta vuosittain kiinalaisen uudenvuoden aikana. Muistimme, että 23. toukokuuta 2021 kaikki ne ihmiset, jotka kastettiin Jeshuan nimeen (useimmat heistä opiskelevat tai ovat valmistuneet GRM-raamattukoulusta), katuivat Antimesitojuz (anti-Messias, anti-Israel, anti-Toora, anti-juutalainen, antisionisti) henkivallasta. Sen jälkeen, kun oli tehty parannus ja kerätty hyvitysuhri UNIFY:lle, kuivuus ja tulipalot Taiwanissa päättyivät ja Covid 19 tuli hallintaan! Nyt yli 10 kiinalaista on valmistunut GRM-raamattukoulusta ja myös liittynyt UNIFY:hin.

Hengessä syntyneet vauvat kasvavat nyt, ja kiinankielinen GRM-raamattukoulu on nyt saatavilla verkossa. Jotkut Kaukoidän kiinalaiset ovat valmistuneet, monet opiskelevat edelleen ja monet ovat liittyneet UNIFY:hin. Perach ymmärsi, että Jumalan tahto on, että Arkkipiispan antama opetus on kouluttaa meidät Juudan leijonan armeijaksi – vain Juudan leijona voi voittaa lohikäärmeen. Kiitos Herralle, tuokoon kiinalaisten ja kansojen hedelmä kunniaa Hänen nimelleen ja lohduttakoon Iman ja Rabbin sydämiä.

Näin sanoo Herra: Pidätä äänesi itkusta ja silmäsi kyyneleistä, sillä työstäsi on tuleva palkka, sanoo Herra, ja lapsesi saavat palata vihollisen maasta. Sinulla on tulevaisuuden toivo, sanoo Herra, ja lapsesi palaavat omalle maalleen. Jer. 31: 16–17

Iloitsemme kaikesta tästä ihanasta hedelmästä kaikissa kansoissa!

Arkkipiispa tri. Dominiquae & Rabbi Baruch Bierman ja UNIFY-tiimi

AB red and Rabbi blue

Tule mukaan Yhdistyneet Kansakunnat Israelin Puolesta -liikkeeseen!

Sinut on kutsuttu olemaan Israelin Ester. Ole osa pysäyttämätöntä liikehdintää, seiso Israelin rinnalla oman kansasi puolesta!

Liity Yhdistyneet Kansakunnat Israelin Puolesta →

Yhdistyneet kansakunnat Israelin puolesta verkkokonferenssi, helmikuu

Tiistaina 8.3.2022 klo 19:00 Suomen aikaa
Jäsenenä saat sähköpostitse henkilökohtaisen kutsun, jossa on linkki konferenssiin.

Tue palvelutyötämme kymmenyksilläsi ja uhreillasi!

Identiteetti Varkaus FIN

Tule mukaan uuteen liikkeeseen antisemitismiä vastaan.

Löydä identiteettisi Messiaassa palauttamalla Hänen identiteettinsä juutalaisena. Arkkipiispa Dominiquae Biermanin uusi kirja Identiteettivarkaus & GRI-verkkokurssi tekevät lopun antisemitismistä esittelemällä sinulle Messiaan juutalaisen identiteetin. Opit, miten vaeltaa ensimmäisen vuosisadan voitelussa ja voimassa!

Tilaa ja aloita opiskelu →

*Huom. Kurssi sisältyy kirjaan vain silloin, kun kirja tilataan sivulta

https://www.against-antisemitism.com/fi/

Liity Kansakuntien 70 vanhurskaan joukkoon!

Tue Yhdistyneet Kansakunnat Israelin Puolesta -liikkeen suurlähetystöä Jerusalemin kukkuloilla 100 dollarilla kuussa. Klikkaa alla olevaa linkkiä tai pyydä tietoa muista lahjoitustavoista: info@unitednationsforisrael.org

Tilaa YouTube-kanavamme!

Katso Arkkipiispa Dominiquae Biermanin viimeisimmät lähetykset ja tilaa Yhdistyneet Kansakunnat Israelin puolesta You Tube-kanava!

YouTube kanava →

Liity Telegram-kanavallemme saadaksesi tuoreimmat päivitykset arkkipiispa Dominiquae Biermanilta:

https://t.me/dominiquaebierman